Erityinen osallisuuden tuki

Palvelu on suunnattu vammaisille henkilöille, joilla on lain mukainen oikeus saada erityistä osallisuuden tukea. Vammansa vuoksi henkilö tarvitsee yksilöllisesti toteutettua toisen henkilön tukea voidakseen päästä vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa tai osallistuakseen vapaa-ajan toimintaan sekä ollakseen osallisena vuorovaikutuksen tai vapaa-ajan tilanteissa.

Palvelun tavoittena on, että vammainen henkilö pystyy osallistumaan vuorovaikutustilanteisiin ja vapaa-ajan toimintaan myös silloin, kun hän ei kykene itsenäisesti tai tuettuna muodostamaan ja ilmaisemaan tahtoaan avun sisällöstä. Palvelun tuetaan henkilön osallisuutta, päätöksentekoa, vuorovaikutussuhteita, vapaa-ajan toimintaa kuten harrastamista ja tapahtumissa mukana olemista. Vammainen henkilö voi yhdessä työntekijämme kanssa etsiä ja kokeilla itselleen mielekästä tekemistä.

Palvelun myöntää hyvinvointialueen sosiaalipalveluviranomainen.

Kysy lisää:

Perhepalvelupäällikkö
Sanna Nyfors
044 077 0942
sanna.nyfors@mll.fi